perjantai 3. joulukuuta 2010

Tuotoksia ja lunta

Ompelin koiralle takin fleecestä, maastokankaasta ja kevyestä hengittävästä PUL-kankaasta:







Samalla sain valmiiksi Novitan Alpaca-langasta neulotut tumput:



perjantai 29. lokakuuta 2010

Naamiaisasuja

Viimeisenä iltana tottakai...







Noidan kaapu oli jo onneksi, muissa riitti työtä ihan tarpeeksi.

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Hei taas..

pitkästä aikaa. Koira on kasvanut isommaksi, joten käsityöaikaa pitäisi jäädä enemmän. Paino sanalla pitäisi.



Kevään ja kesän aikana olen järjestellyt ompelunurkkausta toiseen lastenhuoneeseen. Päätin että "tyttöjen huone" saa luvan olla äidin ja tyttären huone. Tosin tämä ei ole paljonkaan edistänyt käsitöitä, ainoastaan joitain ihan ehdottomasti tarvittuja juttuja on valmistunut. Eilen siivosin ja järjestelin uudestaan tuon meidän huoneemme ja löysin värttinäni taas. Piti siinä siivouksen lomassa lepuuttaa hermoja kamelinkarvan parissa ja kehräsin vartissa enemmän kuin viimeiseen vuoteen! Kummasti sekin sujui vaikka en ole pitkään aikaan tehnyt.

Ehkä tämä innostus tästä lähtee syksyä vasten.

lauantai 27. helmikuuta 2010

Puhdetöitä ja jotain ihanaa

Parsittavien pino on taas kasvanut vuoren kokoiseksi joten päätin tarttua käsitöihin pitkästä aikaa. Polvisukkia tarvitsee aina, varsinkin näin kylmillä ilmoilla iltaisin. Valitettavasti kaikki polvarini ovat langoista jotka eivät meidän laattalattioita kestä joten käväisin Heinissä pikapikaa ja mukaani tarttui ties mitä ihanaa...





Ideana on tehdä varret liukuvärjätystä langasta ja terät vähän paksummasta yksivärisestä. Jos nyt saisi muutkin kuin unisukat. Yläreunaan tulee yksityiskohtana halkio ja napit. Yritän saada sukat joihin ei tarvitse lisätä kuminauhaa yläreunaan jotta pysyvät jalassa.



Järjestelin lankojan vähän paremmin saataville ja huomasin että käsinkehrättyjä on kertynyt aikamoinen nippu. Näistä voisi pikkuhiljaa ruveta tekemään jotain... jotain... jotain...

perjantai 11. joulukuuta 2009

Hutikuteja ja onnistuneempia otoksia

Eläinten - ja lasten - kuvaaminen on joskus haastavaa. Valitettavasti en uusimmasta asukkaastamme saanut onnistuneempaa otosta...



Aurora-laukku valmistui vihdoin. Aloitin tämän jo ainakin 2 vuotta sitten saatuani jossain vaihdossa jotain kivaa ihanaa lankaa.



Muuten neulontarintamalla tapahtuu hitaasti ja epävarmasti. Olen neulonut lähinnä sukkia, jotka tuntuvat päätyvän viikossa parsintapinoon. Laattalattia ja jatkuva käyttö kuluttaa ohuet sukat viikossa puhki. Evoluutio on kehyttynyt vain sen verran että olen laajentanut repertuaaria tiskirätteihin, joista en ole jaksanut kuvia ottaa. Ehkä tämä tästä talvea vasten kun Titityyn pakettikin tuli minua ilahduttamaan:



Paketissa tuli 2 kerää Allino Cottolin (puuvilla/pellava) lankaa väriä 21 ja yksi kerä väriä 01. Kuvan värit ovat kirkkaammat ja vaaleammat kuin keinovalossa katsottuna. Sisällä nämä ovat hyvin maanläheisiä värejä. Aion tehdä näistä tyttärelleni liivimekon, tai liivin tai... No katsotaan mihin asti lanka riittää. Mukana oli myös 50g hamppulankaa joka päätyy tiskirätiksi.

perjantai 2. lokakuuta 2009

Sukka, sukka....

Mikään ei oikein ole edistynyt. Onneksi meille muutti uusi asukki ja aamu kuudelta ulkona on kylmä. Motivaatio sukkien neulomiseen kasvoi kummasti. Samaan syssyyn aloitin jälleen yhdet kynsikkäät, täytynee tehdä samaan putkeen sormikkaatkin...



Raidat on hauskoja, saapahan kaikki vajaat kerät käytettyä...

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Kesätauko ohi

Loppukeväästä ja kesällä ei juurikaan tullut tehtyä käsitöitä, varsinkaan neulottua. Nyt kun syksy taas kylmenee niin kummasti on ruvennut sukkaputki painamaan päälle. Huomasin myös että poikien sukat ovat hukassa ja omat hituneet puhki. Joten hommaa riittää ja sukkaputken jälkeen pitää avata lapasputki, pipoputki ja villa-asuputki...

Tyttönen ei ollut kovin innostunut blogaamisesta...



Pojille tein "jämälangoista" saapassukkia. Kuvien sukissa on sekaisin Fabelia, Opalia ja Hjerte Sock 4:sta.



Omissa sukissani on sekoitus Opalia, Step Classikkia ja Hjerte Sock 4:sta. Näissä kyllä menee ikä ja terveys. Tuo raidoitus on kivan näköinen mutta tekeminen on tylsää kun jatkuvasti on langat rullalla.... Ehkä tämä tästä rupee sujumaan kun pääsee taas vauhtiin.