Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskeneräiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskeneräiset. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. joulukuuta 2013

Vihreää joulua... tai uutta vuotta...

Koulussa on aikaa neuloa enemmän kuin kotona. Niinpä sain Karismasta lapselle viime kevättalvella aloitetut palmikkohousut valmiiksi vihdoin ja viimen. Todennäköisesti joudun neulomaan puntin resoreihin pienet jatkot. Malli on oikein oiva vain kapeita housuja pitävälle tytölle. Nyt tarvitsee jostain kaivaa inspiraation paitaa varten ennen mahdollisten pakkasten saapumista. Värimaailma taitaa sopia vuodenaikaan paremmin kuin hyvin.


Kaappeja siivotessa löytyi kerä pätkävärjättyä Nallea. Kun samassa laatikossa oli vielä sopivat puikot, en mitenkään voinut vastustaa kiusausta uusien sukkien tekoon. Aloitin kärjestä koska en osannut päättää teenkö pitkät, lyhyet vai tosi pitkät varret. Kerästä taitaa tulla toinenkin pari vaikka alkuun epäilin ettei se riittäisi tosi pitkiin varsiin.



lauantai 27. helmikuuta 2010

Puhdetöitä ja jotain ihanaa

Parsittavien pino on taas kasvanut vuoren kokoiseksi joten päätin tarttua käsitöihin pitkästä aikaa. Polvisukkia tarvitsee aina, varsinkin näin kylmillä ilmoilla iltaisin. Valitettavasti kaikki polvarini ovat langoista jotka eivät meidän laattalattioita kestä joten käväisin Heinissä pikapikaa ja mukaani tarttui ties mitä ihanaa...





Ideana on tehdä varret liukuvärjätystä langasta ja terät vähän paksummasta yksivärisestä. Jos nyt saisi muutkin kuin unisukat. Yläreunaan tulee yksityiskohtana halkio ja napit. Yritän saada sukat joihin ei tarvitse lisätä kuminauhaa yläreunaan jotta pysyvät jalassa.



Järjestelin lankojan vähän paremmin saataville ja huomasin että käsinkehrättyjä on kertynyt aikamoinen nippu. Näistä voisi pikkuhiljaa ruveta tekemään jotain... jotain... jotain...

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Kesätauko ohi

Loppukeväästä ja kesällä ei juurikaan tullut tehtyä käsitöitä, varsinkaan neulottua. Nyt kun syksy taas kylmenee niin kummasti on ruvennut sukkaputki painamaan päälle. Huomasin myös että poikien sukat ovat hukassa ja omat hituneet puhki. Joten hommaa riittää ja sukkaputken jälkeen pitää avata lapasputki, pipoputki ja villa-asuputki...

Tyttönen ei ollut kovin innostunut blogaamisesta...



Pojille tein "jämälangoista" saapassukkia. Kuvien sukissa on sekaisin Fabelia, Opalia ja Hjerte Sock 4:sta.



Omissa sukissani on sekoitus Opalia, Step Classikkia ja Hjerte Sock 4:sta. Näissä kyllä menee ikä ja terveys. Tuo raidoitus on kivan näköinen mutta tekeminen on tylsää kun jatkuvasti on langat rullalla.... Ehkä tämä tästä rupee sujumaan kun pääsee taas vauhtiin.

torstai 2. huhtikuuta 2009

Melkein valmista

Kantotakin takkiosa valmistui jo jokunen hetki sitten. Enää puuttuu keskipaneli, sekin on jo leikattuna mutta en ole saanut aikaiseksi kasata sitä.



Pienellä teknisellä muutoksella mallista tuli oikein kiva:



Imetyspaitakin on melkein valmis. Nyt tarvitsisi tsempata enää kaulus:



Villapadan kokeilun rohkaisemana kokeilin ensimmäistä kertaa kaksoisneulaa. Tuo oli oikeastaan todella hyvä oivallus trikoon kanssa:

torstai 26. maaliskuuta 2009

Kevät ja hommat ei edisty

Sain tässä päivänä eräänä lapun että uusi värttinäni on noudettavissa tullista. En oikein tilatessani hahmottanut kuinka pieni ja siro tuo ihanuus on mutta paino on juuri sopiva. Eli tilasin Gonding fiber tools:n 2 tuuman Antiqued Rosette II:n joka painaa 1 unssin eli noin 28g. Kuitu värttinän alla on baby kamelia ja silkkiä.



Projekti tosin ei oikein etene:



Eikä etene espanjalainen kastehuivikaan. Lankaa tosin on kehrääntynyt jo hivenen varastoon eli neulomista voisi jatkaa hyvällä omallatunnolla:



Eikä etene kantotakkikaan. Siitä puuttuu vetoketjut, etupaneli ja huppujen nepit. Onneksi tänään on taas ompelukurssi joten saanen tuon joskus valmiiksikin.



Viljelykset sentäs kasvavat. Ruukuissa safloria, purjoa, lobeliaa, sitruunamelissaa, rakuunaa ja ja ja...

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Villasta huiviksi -projekti

Lankahamsterit oli itseni osalta yllättävän tuottelias tänä vuonna. Parasta siinä on se että sain neulottua itselleni paidan. Kiva kun kerrankin on "pakko" saada myös valmista aikaan eikä vain aloittaa uutta.

Mutta siitä uuden aloituksesta... Kehräsin kesällä pari vyyhtiä norjanlampaanvillaa ja sain tulokseksi yllättävän miellyttävää lankaa. Jo silloin ajattelin että siitä tulisi kiva Spanish Christening Shawl joten tilasin villaa lisää. Nyt sain vihdoin aikaiseksi aloittaa sen kehräämisen uudestaan ja huivikin pääsi puikoille. Saa nähdä tuleeko valmista kun langat eivät huutele tuossa vieressä vaan ne pitää ihan tehdä :)



Kehräsin myös kokeeksi ostamani shelanninlampaanvillat. Tuloksena oikein mukava kolmisäikeinen lanka josta sain jopa luvan tehdä miehelleni pipon. Ihmeiden aika ei siis ole ohi!



Shetland
83g / 90,7m
11 wpi
3-säikeinen, kehrätty rukilla

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Hiha melkein valmis

Kuva on torstailta, mutta nyt paidasta on jo toinen hiha melkein valmis. Kaikki paitaosan langanpäät on päätelty ja kaulukset sekä helma viimeistelty. Tätä vauhtia paita valmistunee ensi torstaiksi :)



Innostuin myös kehräämään pitkästä aikaa. Nyt kokeilin luonnomustaa shetlanninlampaanvillaa jota yritän kehrätä hivenen paksummaksi ja löyhäkierteisemmäksi kuin normaalisti. Tuntuu kivalta tuo villa, se on pitkää, pehmeää ja hivenen rasvaisen oloista. Tuosta voi tulla hyvä pipolanka ellei kutita miestä liikaa.

perjantai 6. helmikuuta 2009

Lisää paitaa

Tämän kuun postaukset taitavat olla täynnä tuota yhtä ja samaa paitaa. Paitsi jos saan jostain inspiraation esitellä ompelukurssin tuotoksia. Paita on jo kainaloissa ja LOTR katsottu extroineen. Harkitsen uusintakierrosta extroista, niiden aikana syntyi mukavasti kirjoneuletta :)



tiistai 3. helmikuuta 2009

Paita edistyy

Helmikuu on täysin Lankahamstereiden vallassa, ainakin täällä. Kuulun viitosblogiin ja "taktiikka" on neuloa paita. Saa nähdä olenko haukannut liian ison palan ja taidan tehdä jotain pientä välityönä.

Norjalaistyyppinen paita kuitenkin edistyy:



Olen varustanut itselleni tukikohdan nojatuoliin television eteen. Aseina neule, suklaa, kahvi ja Taru Sormusten Herrasta dvd-extrat.



Muutin paidan suunnitelmia viimetingassa. Alkuperäinen idea oli aloittaa kirjoneule vasta vyötärön kohdalta, mutta päätinkin aloittaa sen jo helmasta. Helma on vähän erikoinen, se taitetaan kaksinkerroin ja päälipuoli on 3 o, 3 n -joustinneuletta. En oikein osaa kuvitella tuota valmiina mutta kai siitä hyvä tulee.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Kirjoneuletuttaa

Jostain syystä tässä talvella on iskenyt kauhea himo neuloa kirjoneuleita. Ne eivät koskaan ole olleet suuria suosikkejani ja harjoitus on jäänyt vähälle. Tämä taas näkyy tekniikassa ja jäljessä. Olen kuitenkin pitkään halunnut norjalaistyyppistä villapaitaa ja kaupan paidat tuppaa olemaan jotain muuta kuin villaa ja maksamaan maltaita. Niinpä tartuin Traditional Skandinavian Knitting -kirjaan ja selasin varsinkin Norjaa koskevaa osuutta edes takaisin. Rannikon paidat näyttivät kauniilta ja niissä näyttää olevan alaosa yksiväristä joten paita ehkä jopa valmistuisi.



Kaivelin kätköjä ja laatikoista löytyy melkein kilo luonnonvalkoista Maijaa sekä toinen kilo ruskeaa Top Woolia. Top Woolista piti tulla tunika, mutta se on epäonnistunut mörvelö joten menee purkuun. Koeneuloin kivan oloista kuviota tilkun ja pesin 40 asteessa muun pyykin seassa jotta käsiala tasoittuisi ja saisin edes jotenkin järkevästi mitattua tiheyden. Kirjoneule minun käsialalla on sen verran tiheämpää kuin pelkkä yksivärinen sileä että joudun ottamaan yksiväriseen osaan puoli numeroa pienemät puikot. Vaikka langat ovat vähän eri paksuiset ja ohjetiheys eri niin hyvin näyttävät asettuvan kirjoneuleessa.

Vartalo-osan kirjoneulekaaviot on jo suunniteltu ja silmukat laskettu. Hihat ovat vielä mysteeri. Ajattelin neuloa tämän pyörönä hartioille saakka ja kokeilla ensimmäistä kertaa neuleen leikkaamista. Hivenen ajatus hirvittää ja täytyy vielä kokeilla josko ompelukone syö neuletta. Jotenkin luotan koneen siksakkiin enemmän kuin käsin reunojen huolitteluun.

perjantai 19. joulukuuta 2008

Kirjoja, lankaa ja lisää kirjoneulesukkia

Amazonista tilaamani kirjat tulivat yllättävän nopeasti. Luulin saavani ne vasta joulun jälkeen. Kiva näin päin. Kirjoissa oli muutama aivan ihana malli jotka täytyy saada puikoille ihan heti, onneksi tosin oikean kokoiset puikot ovat muissa töissä kiinni...



Vierailin taas lankakaupassa ja mukaan tarttui jälleen Step Classig-lankaa jokunen kerä. Punainen ja valkoinen ovat edelliseltä metsästyskerralta.



Aiemmin esittelemäni kirjoneulesukat olivat muutamasta kohdasta vähän hakusessa. Hetken mietin, pohdin ja tein excel-harjoituksia ja rupesin neulomaan seuraavaa versiota. Muutokset malliin olivat hyvin pieniä, yksi mallikerta lisää, ohuemmat puikot ja vähän eri kohdasta kaaviota aloitus. Kantapää muuttui hollantilaisesta ranskalaiseksi ja huomasin sen toimivan itselläni huomattavasti paremmin. Ehkä saan näistä ohjeen kirjoitettua, ehkä.

perjantai 5. joulukuuta 2008

Kirjoneulesukattaa

Tässä joku aika sitten rupesi jostain syystä himottamaan kirjoneulesukan tekeminen. Tätä varten pohdin hetken kuviota ja päädyin kokeilemaan kahta eri paksuista lankaa. Ei tuottanut kovin hyvää tulosta joten vaihdoin Treckingin Steppiin.



Uusilla upeilla KnitPicksin puikoilla tulee hienoa jälkeä :) Hivenen meni aikaa tottua lyhyempiin puikkoihin sukkia tehdessä, mutta kivalta nuo tuntuvat kädessä. Toivottavasti saan sukat valmiiksi ennen joulua.

perjantai 26. syyskuuta 2008

Kuituklubia taas

Sain eilen uusimman kuituklubin paketin. Ensimmäinen oli kaunis vaikka ei ihan minun värinen, toinen oli upea ja tämä viimeisin on kyllä aivan mahtava. Juuri niitä värejä joista pidän ja todella upeasti sointuvat yhteen.

Tässä kuva edellisestä paketista: "Luumupuu"


Ja viimeisin "Vaahtera"


Vielä yhteispotretti väriloistosta puolukkamättäällä:


Maltan tuskin odottaa kun pääsen näitä kehräämään.

Tänään eksyin myös pitkästä aikaa lankakauppaan. Etsin uutta mittaa kun pojat hajottivat edellisen ja sen sijaan päädyin ostamaan Sublimen Cashmere merino silk dk -lankaa päähinettä varten. Ajattelin tehdä sen tuon Feather and Fan -huivin kaveriksi. Huivia teen keväällä Lontoosta ostamistani Debbie Blishin Cashmerino DK:sta.

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Saulin neuletakki

Sain Saulin takin pois puikoilta. Vielä pitää metsästää siihen sopiva vetoketju ja viimeistellä. Kuvausapuna pikkuveli jolle takki on vielä liian iso. Takki roikkuu pahasti, Saulin päällä se on juuri sopivan kokoinen. Tuosta saa vähän kuvaa palmikkoideasta.




Pahoittelen tärähtänyttä kuvaa. Salamasta loppui akut juuri ennen parasta poseerausta. Pakko kuitenkin laittaa kun toinen niin tomerasti esiintyi kameran edessä :)

torstai 4. syyskuuta 2008

Yritystä neulesuunnitteluun

Ilmojen kylmetessä huomasin että esikoiselle ei taida olla yhtään sopivaa villatakkia tai paitaa. Kaivoin aamulla junaan mukaan lankaa ja puikot sekä yhden vanhan paidan. Siitä sitten hihavakiolla koko, pientä laskemista vyötteen tiheyden perusteella että sain hyvän arvauksen silmukkamääräksi ja sumea ajatus palmikosta.



Yllättävän hyvä tuosta näyttää tulevan vaikka ajatus olikin aika hämärä. Tällä kertaa yritän sarjottaa tuosta pari muutakin kokoa ja kirjoittaa edes vähän viimeistellymmän ohjeen kuin pari edellistä Ullassa ollutta.

Tuulia käänsi Menninkäisen ohjeen englanniksi ja samalla havaittiin pari virhettä ohjeessa. Lähetän tässä jossain vaiheessa Ullaan korjaukset ohjeeseen ja julkaisen englanninkielisen version täällä blogissa. Suuri kiitos kääntäjälle!

torstai 31. heinäkuuta 2008

Kuituklubi

Tässä joku aika sitten saapui Nauravan lampaan kuituklubin ensimmäinen paketti:



"Iltasatu" on 120g kauniisti värjättyä merinovillaa. Mielenkiinnolla odotan tämän kehräystä, pitäisi ensin päättää mihin meinaan tuon käyttää.

Tuo on myös hyvää vaihtelua muille tekeleilleni. Tilasin Scottish Fiberistä kilon luonnonvalkoista norjanlampaanvillaa edellisen kokeilun jatkoksi. Tarkoitus on kehrätä samanlaista lankaa riittävästi tunikaan tai tunikamaiseen liiviin. Lisäksi menossa on projekti kehrätä merino/silkki-sekoituksesta huivilangat. Ensimmäinen vyyhti on kehrätty ja näyttää lupaavalta. Vielä reilu 350g jäljellä :)

Neulerintamalla on kohtuullisen hiljaista. Ainoastaan Virvasta muokattu tunika edistyy. Se on jo onneksi vyötärökaitaleen yli ja kohta kainaloissa. Taidan sittenkin saada talveksi uuden paidan.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

Rukki!

Vihdoin sain metsästettyä itselleni rukin. Tai oikeastaan kaksi joista tulee yksi toimiva, ainakin näillä näkymin. Kävin eilen maaseutumatkailulla Lopella ja Urjalassa ja tänään olen viettänyt illan autotallissa kunnostushommissa.



Pyörä kaipaa uutta maalia ja pientä laittoa. Takana näkyy urhea varaosien luovuttaja alkuperäisessä kuosissaan.



Penkki sai jo ensimmäisen kerroksen punaruskeaa maalia ja jalat, poljin sekä pyörän pienat on maalattu mustaksi. Yritän säilyttää mahdollisimman pitkälti alkuperäiset värit mutta en alkuperäistä kuviointia. Tarkoitus on maalata jotain pientä koristetta pyörän kehään ja ehkä penkkiinkin.

maanantai 3. maaliskuuta 2008

Kaunista vihreää

Katselin blogikuvia ja totesin että viimeaikoina on ollut aika ruskeavoittoinen väriskaala. Onneksi viimetilauksessa oli kaunista havumetsän vihreää suomenlampaanvillaa. Siitä intoutuneena suunnittelin isomman kehruuprojektin: ajattelin tehdä kaikista noista väreistä saman paksuista (hah) kolmisäikeistä lankaa ja neuloa niistä nuoremmalle ipanalle kevät- ja syksytakin. Samalla suunnitelmissa on värjätä jonkun verran villaa ainakin sipulinkuorilla. Tiedä sitten miten käy...



Nyt kyllä värttinällä kehrääminen hivenen tympäisee kun onnistuin huutamaan itselleni rukin. Tosin haen sen vasta keskiviikkona ja sen jälkeen sitä pitäisi varmasti hivenen kunnostaa ja opetella edes auttavasti sen käyttö. Eli ilmeisesti pysyn värttinässä vielä hetken...

torstai 21. helmikuuta 2008

Neuleplääh ja startiitti

Kun mitään valmista ei tunnu tulevan eikä mikään keskeneräinen neule kiinnosta todellinen Neudeaddikti tietysti aloittaa uuden. Tilasin Tapion kaupasta Marks & Kattensin Top Woolia kun halvalla sai. Tietysti tälle oli projektikin mietittynä mutta eihän tuo tiheys sitten yrityksestä huolimatta siihen sopinut. Eli nyt mukailen Punokset puikoille kirjan Virva-mallia:



Loppuvuoden kirjoneuleinnostus jäi vähän kesken kun ensimmäinen yritys norjalaisista sormikkaista osoittautui liian pieneksi. Eli vaihdan Lanettin Vetoon ja puikot puoli pykälää isommiksi:



Minttumaari Koigu KPPPM:stä on edelleen kesken:



Saatuani työmatkalla anopille joululahjaksi menneet potatomukset valmiiksi aloitin hätäpäissäni kämmekkäät. Ei tarvitsisi kauaa tikutella kun olisi käyttökelpoiset mutta jotenkin ei vaan innosta:



Hartialämmittimen piti olla kevyt välityö. Tämä on maannut keskeneräisissä jo kohta vuoden:



Bambupuuvilla-langasta tulee kesäpaita kunhan saan hihat tehtyä. Tämäkin on levännyt jo reilun vuoden:



Aurora-laukku on enää vuorta ja vetoketjua vaille. Tuon tahtoisin kyllä käyttöön joten tarvinnee tsempata viimeiset valmiiksi:

lauantai 3. marraskuuta 2007

Koskakohan sukkakuu loppuu?

Tai sitten olen sairastuntu startiittikseen. Lapsukaisen sukat sentäs valmistuivat junamatkalla, mutta anopin sukat eivät ole edenneet kuin muutaman kerroksen. Haalarikin on vielä siinä mihin jäi eli yksi kerä neulottu. Piti sitten aloittaa itselle polvisukat. Suunnittelen tuota palmikkokuviota sitä mukaan kun sukka etenee ja siitä nimi "Mindstorm". Lankana Colinette Jitterbug, Copper beach. Varasin tuota 3 vyyhtiä, katsoo kuin pitkälle riittää :)



Sain alkuviikosta Ravelry-kutsun. Minut löytää sieltä nimellä JohannaP.