sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Teellä värjäystä

Aikaisemmin kokeilin Pirtin kehräämön 2-säikeisen valkoisen hahtuvan värjäämistä elintarvikeväreillä. Onnistuin siinä sen verran hyvin että sain ne kerittyä ja kehrättyä yksisäikeisinä. Pientä huopumista tapahtui, mutta ei mainttavasti. Tästä rohkaistuneena päätin kokeilla saman materiaalin värjäämistä teellä. Esikäsittelin ne etikkaliemessä, keitin tuosta ilmeisesti haaparouskusta värit irti ja länttäsin vielä sienet sekaan. Keitin vahvaa teetä ja lisäsin sen pusseineen liemeen. Jäähdytin n. 40 asteiseksi ja lisäsin langat.



Kuumensin hitaasti n. 80-90 asteiseksi, annoin muhia tunnin ja siirsin koko sotkun ulos jäähtymään. Kun mössö oli 45 asteista huuhtelin langat. Väriä irtosi todella vähän, jo toinen huuhteluvesi oli kirkas. Nyt nuo roikkuvat tuolla kuivumassa ja toivottavasti eivät huopuneet kiinni toisiinsa :)



Mielestäni tuo väri on märkänä kaunis, saa nähdä minkälainen siitä tulee kuivuttuaan. Ensi kerralla kokeilen kahvia ja alunan voisi pistää ostoslistalle yhdessä villalankojen kanssa. Tilasin jo ystäväni mieheltä ties mitä sieniä mitä vastaan tulee ja itse aion käydä poimimassa loput haaparouskut tuolta tulevasta lähimetsästä. Ties vaikka sieltä löytyisi vielä jotain muutakin käyttökelpoista.

Tunnistustehtävä

Kävimme pienellä kävelyretkellä tulevassa lähimetsässä. Tarkoituksena oli katsastaa mitä siellä kasvaa ja voiko niistä jotain käyttää kasvivärjäyskokeiluissa. Lähes polun vierestä kivasta kangasmaastosta löytyi seuraavanlaisia sieniä:





Oma sienentunnistustaitoni on surkea joten tarvitsen hivenen apua. Mikä ihme tuo sieni on?

lauantai 29. syyskuuta 2007

Yhteesopivat kämmekkäät ja uusi idea

Tein jo aikaisemmin Fortissima socka bambusta itselleni uskomattoman hyvät perussukat. 100 grammasta jäi niin paljon yli että mietin pitkään mitä tekisin.



Koska ranteeni ovat heikot ja kipeytyvät helposti käytän paljon kämmekkäitä. Ja kun tuo lanka on niiin kaunis niin siitä tuli sitten tämmöiset. Vieläkin jäi ekasta kerästä yli joten taidan tehdä toiset samanlaiset.



Sitten sain loistavan idean. Kesällä ostin tummanruskeaa Limboa pojan paitaa varten. Tänään kävin lankakaupassa hakemassa kaverin tytön haalarilangat ja samalla ostin kirjavaa Limboa ihan vaan varuksi. Selatessani palmikkomallikirjaa näin yhden kyyn selkäkuviointia muistuttavan palmikon ja ajattelin tehdä sen kaksivärisenä. Tummanruskeasta kun se ei oikein näy ja toisaalta tuo toista lankaa ei ole tarpeeksi villatakkia varten.



Tuo vihreä ei kuulu hienoon ideaani jossa tumman ruskean takin selässä on vaalea palmikkokuvio joka jatkuu huppuun asti.

Uutta ja ihmeellistä

Päätin jostain kumman syystä aloittaa neuleblogin. Tähän asti olen pitänyt lähinnä omia www-sivujani. En lupaa mitään julkaisuaikataulua mutta aiheet tulee olemaan käsitöitä koskevia. Lähinnä neulon ja opettelen käsinkehräystä.