tiistai 29. tammikuuta 2008

Polvarit

Loppu- ja alkuvuosi vierähti taloa viimeistellessä ja sisään muuttaessa. Vielä uupuu internet-liittymä vaikka piuhojen vetäjä kuului siellä puuhastelevan.

Neulerintamalla Mindstorm-sukat edistyivät niinkin pitkälle että toisesta puuttuu enää vaivaiset 4 kerrosta. Tiedä mikä luovutus iski viime metreillä :) Lanka (jitterbug) tuntuu nuhjaantuvan suhteellisen helposti. Mielettömän ihanalta se tuntuu jalassa ja pitkät sukat pitävät jalat lämpiminä...

sunnuntai 9. joulukuuta 2007

Suomenlampaanvilla

Suomenlampaanvilla osoittautui paljon helpommaksi kehrätä kuin odotin. Tulosta syntyy huomattavasti nopeammin ja tasaisemmin kuin merinovillasta.

Ensin irrotan sopivan suikaleen villaa:


Sitten halkaisen sen paksuussuunnassa kahtia:


Revin ja retuutan suikaletta kunnes se näyttää tältä:


Sitten rullaan sen kehräystä varten:


Ja tässä ensimmäinen säie vyyhditettyä:


Tarkoituksena on kerrata tämä kolmisäikeiseksi joten vielä on kaksi säiettä kehräämättä. Taidan värjätä tämän jossain vaiheessa vähän miellyttävämmän väriseksi.

perjantai 7. joulukuuta 2007

Pitkästä aikaa

Jatkoin taannoin aloittamaani merinovillan kehräystä. Toinen säie oli kehrättynä jo paljon aikaisemmin ja tässä välissä (?) ja toisen säikeen aikana tapahtui niin huima kehitys langan laadussa että mietin pitkään haluanko sittenkään kerrata niitä yhteen. Kertasin kuitenkin ja tässä tulos:



Tämä on ensimmäinen pidempi yritys kerhätä suoraan kuiduista. Olen jonkun verran kehrännyt hahtuvaa eli esilankaa jota voi käyttää jo ilman kierrettäkin. Säikeeni olivat sen verta eripituiset että kertasin tuon jälkimmäisen loput itsellään. Siitä tuli paljon parempi ja tasaisempi lanka kuin tuosta ensimmäisestä yrityksestä.

Seuraavaksi taidan hyökätä tuon luonnonvalkoisen suomenlampaanvillani kimppuun. Tiedä vaikka saisi kokeiltua uusia tekniikoita :)

maanantai 12. marraskuuta 2007

... ei loppunut vielä...

Mindstormit vaihtoivat palmikkokuviota kokonaan eli neuloin kärjen levennyksistä lähtien uudestaan. Nyt olen jo nilkassa joten eiköhän tuo ole se lopullinen malli.

Austermanin stepistä valmistui itselle perussukat ja kun kerran lankaa jäi tein pienemmälle lapselle samaan syssyyn sukat.



Tällä kertaa niistä tuli oikean kokoiset. Mistä lie ison koipensa perinyt. Nämä sukat kun menivät myös 2,5 vuotta vanhemmalle isoveljelle.



Tiedossa on ainakin kahdet sukat vielä, molemmat päätyvät pukin konttiin.

lauantai 3. marraskuuta 2007

Koskakohan sukkakuu loppuu?

Tai sitten olen sairastuntu startiittikseen. Lapsukaisen sukat sentäs valmistuivat junamatkalla, mutta anopin sukat eivät ole edenneet kuin muutaman kerroksen. Haalarikin on vielä siinä mihin jäi eli yksi kerä neulottu. Piti sitten aloittaa itselle polvisukat. Suunnittelen tuota palmikkokuviota sitä mukaan kun sukka etenee ja siitä nimi "Mindstorm". Lankana Colinette Jitterbug, Copper beach. Varasin tuota 3 vyyhtiä, katsoo kuin pitkälle riittää :)



Sain alkuviikosta Ravelry-kutsun. Minut löytää sieltä nimellä JohannaP.

tiistai 30. lokakuuta 2007

Lisää sukkia ja sukkalankoja

Parittomia tosin pienimpiä lukuunottamatta. Niistä tosin tuli liian pienet joten joudun tekemään kuopukselle uudet. Mistä lie perinyt isot koipensa. Esikoiselle valmistui jo toinen sukka ja toinenkin on päässyt puikoille. Lankana kanervilla värjätty Sisu ja malliin sain idean Favorite socks-kirjasta.



Nämä päätyvät lahjalootaan. Toista on jo aloteltu, vielä kun saisi kuvionkin alkuun niin kohta ne olisivatkin jo valmiit. Mallina CoocieA:n suunnittelema Pomatomus. Lanka on Schoeller + Stahlin Fortissima Socka mit Bambu.



Get Knittedistä tilaamani Colinetten Jitterbugit saapuivat. Ihana postinkantaja pimpotti ovikelloa ja toi suurikokoisen kirjeen ihan perille asti. Näistä Copper Beacheista tulee itselleni polvisukat...



ja Lapiksista Jaywalkerit lahjakoriin.

sunnuntai 21. lokakuuta 2007

Sukkia sukkia

Jotain valmistakin. Sain koilta joskus 100g Idenan Crazy sukkalankaa. Odottelivat inspiraatiota laatikossa kun näyttivät vähän epäilyttäviltä kerällä. Lanka oli kuitenkin miellyttävää neuloa ja sukista tuli napakat ja lämpimät. Taitavat mennä lahjakoriin.



Seuraava isompi projekti taitaa olla ystävän tytölle haalari. Tarkoitus on tehdä johonkin kohtaan reippaamman puoleisesti kirjoneuletta. Yleinen malli on jo suunniteltu mutta kuvioiden inspiraatio puuttuu. Todennäköisesti otan Ilmarisesta mallia. Väreinä todella ihana punainen, vaaleanpunainen, luonnonvalkoinen ja vihreä.



-10%-projektia varten olin jo hyvässä vauhidssa kunnes ostin haalarilangat, Ulpukasta Ruskapajan kasvivärjättyjä villoja ja nyt sorruin tilaamaan Get Knittedistä Colinetten Jitterbugeja joululahjasukkiin. Samalla tosin tilasin omiin tuleviin polvisukkiin. Edellisten langat kun osittain päätyivät väripataan.