maanantai 29. joulukuuta 2008

Lasten tarveneuleita

Neulojan lapsillahan ei tunnetusti ole tarpeeksi lapasia, sukkia, kaulureita, pipoja jne... Tämä totuus paljastui taas meidänkin perheessämme ja jostain oli aloitettava. Ensin syntyi toinen kauluri, yksi kun ei kuitenkaan riittänyt kahdelle pojalle :) Kummallista.



Sitten inventaarion yhteydessä huomasin että parittomia tumppuja on läjäpäin ja parillisia oli vain yhdet sormikkaat. Kipaisin lankakauppaan ja ostin kerän Maijaa:



Mallin apinoin pojan kummitädin tekemistä lapasista (eli yhdestä niistä parittomista). Hyvä tuli, kulutus vain harmillisesti oli 28g joten kerästä ei tullut kuin yksi pari.



Seuraavaksi täytyy urakoida toiset tumput, parit sukat ja ehkä vielä toiset sormikkaat. Ehkä tämä tästä kun kohta alkaa Loma :)

perjantai 26. joulukuuta 2008

Nuken vaippa

Näin kahden poikalapsen äitinä en ole vielä päässyt tehtailemaan nuken vaatteita sun muuta söpöä. Nyt nuorempi poikamme sai vauvanuken lahjaksi. Kovasti hoitaa ja hoivaa ja mukanaan kuskaa.

Pitihän sitä sitten tehdä vauvalle vaippa, kaivoin kaapista vaippaflanellit ja tein summittaisen kaavan. Yllättävän hyvin onnistui.





Näitä olisi voinut hurauttaa muutamat lisää, mutta loppui tarranauhan lenksupuoli. Pyhpah. Samasta syystä en voinut tehdä AnniP:n ohjeella sisätäyttöjä. Froteetakaan kun ei ollu tarpeeksi ja flanelliin ei näpsy tartu.

perjantai 19. joulukuuta 2008

Kirjoja, lankaa ja lisää kirjoneulesukkia

Amazonista tilaamani kirjat tulivat yllättävän nopeasti. Luulin saavani ne vasta joulun jälkeen. Kiva näin päin. Kirjoissa oli muutama aivan ihana malli jotka täytyy saada puikoille ihan heti, onneksi tosin oikean kokoiset puikot ovat muissa töissä kiinni...



Vierailin taas lankakaupassa ja mukaan tarttui jälleen Step Classig-lankaa jokunen kerä. Punainen ja valkoinen ovat edelliseltä metsästyskerralta.



Aiemmin esittelemäni kirjoneulesukat olivat muutamasta kohdasta vähän hakusessa. Hetken mietin, pohdin ja tein excel-harjoituksia ja rupesin neulomaan seuraavaa versiota. Muutokset malliin olivat hyvin pieniä, yksi mallikerta lisää, ohuemmat puikot ja vähän eri kohdasta kaaviota aloitus. Kantapää muuttui hollantilaisesta ranskalaiseksi ja huomasin sen toimivan itselläni huomattavasti paremmin. Ehkä saan näistä ohjeen kirjoitettua, ehkä.

torstai 11. joulukuuta 2008

Lahjasukkia ja -tumppuja

Kirjoneulesukista tuli yllättävän onnistuneet. Muutama yksityiskohta vaatisi vielä säätöä, mutta ehkä seuraavaan versioon. Alla miesten sukat jotka on tehty kuviovärinä käytetystä langasta. Molemmat lähtevät pukinkonttiin.



Kärjen kuvio oli täysin suunnittelematon, mutta osui yllättävän hyvin kohdalleen:



Serkku sai pienen prinsessan juuri joulun alla joten innoistuin yrittämään jopa pientä kirjomista. Tämä ei kyllä ole ominta alaani ja sen huomaa. Muutama yksinkertainen kukka vei melkein yhtä paljon aikaa kuin sukkien ja tumppujen neulominen.

perjantai 5. joulukuuta 2008

Kirjoneulesukattaa

Tässä joku aika sitten rupesi jostain syystä himottamaan kirjoneulesukan tekeminen. Tätä varten pohdin hetken kuviota ja päädyin kokeilemaan kahta eri paksuista lankaa. Ei tuottanut kovin hyvää tulosta joten vaihdoin Treckingin Steppiin.



Uusilla upeilla KnitPicksin puikoilla tulee hienoa jälkeä :) Hivenen meni aikaa tottua lyhyempiin puikkoihin sukkia tehdessä, mutta kivalta nuo tuntuvat kädessä. Toivottavasti saan sukat valmiiksi ennen joulua.

tiistai 2. joulukuuta 2008

Vaippoja

Sain tänään kaksi kirjekuorta Myllymuksuilta. Oli ihana avata niitä kun olin onnellisesti unohtanut vajaassa viikossa mitä tuli tilattua :) Kankaitahan piti heti testata, tuloksena pari pientä vaippaa. Päällä hengittävää PUL-kangasta joka sinällään on uusi tuttavuus, sisällä bambusilkkineulosta ja imuina kaksinkertaisena bambujoustofroteeta. Nepit puuttuu. Toivottavasti masuasukki arvostaa...





Paketissä oli näiden lisäksi ihanan oranssia bambujoustofroteeta josta tulee ihan vain imuja. Tuntuu uskomattoman pehmeältä, toivottavasti myös pesun jälkeen.