lauantai 10. tammikuuta 2009

Vanhat kesken mutta uutta pitää aloittaa

Kaveri sai vauvan joten tein toisen setin vauvan tumppuja ja sukkia luonnonvalkoisesta Maijasta. Odottavat edelleen postitusta ja se taas kaipaa osoitetta. Sen kysyminen kun on niiiin vaikeaa :)



Mallina toiminut nukke on nuoremman pojan joululahja. Kovin on tykätty "vauvasta". Ja koska se osaa pissata jos sille juottaa vettä, piti tehdä vaippa ja villapökät:



Housuissa on käytetty villapöpien ideaa jota on muokattu lennossa nukelle sopivaksi. Sentin pidemmät olisivat saaneet olla, mutta tuskin käytössä haittaa. Lankana Pirtin 2-säikeinen hahtuva, väri huurteinen pinkki. Ei todellakaan kovin pinkkiä, onneksi. Puikot 3,5 mm, sukkapuikoilla tuli koko housut.

Sain myös vihdoin tartuttua taas karstoihin. Viime vuonna aloitettu suomenlampaankikkaroista ja jakin aluskarvasta itse sekoittamani säie sai vihdoin kaverin ja päätyi ihan langaksi asti. Yllättävän paljon jakin karva muuttaa tuota suokin tuntua. Tästä taitaa tulla Lämpimiä neuleita, en tiedä vielä paljon tuota tulee, en edes ole mitannut tuota vyyhtiä vielä.



Ei kommentteja: