Miten voi olla niin vaikeaa tehdä oikean mittainen pipo? Pojan piposta tuli taas muutaman sentin liian lyhyt, täytynee jatkaa reunaa.
Tarkoituksena oli saada pipo josta voi taittaa reunan. Kun kuulemma pitää olla samanlainen taitettava reuna kuin äidin pipossa... Lankana on käsin kehrätty merinovilla, kuituklubin Luumupuu
Tällä kertaa tein ihan normaalin 3-säikeisen langan ja siitä tuli pehmeämpi kuin tuosta navajo-kertauksesta. Eli osaan näin kontrolloida kierrettä huomattavasti paremmin.
Alla aiemmin valmistuneet sukat kaverille ja suomenlampaanvillaa sekä jakin karvaa. Niistä on tulossa sekoitelankaa, ainakin ensimmäinen säie tuntuu kovinkin könttiseltä. Tosin ihanan pehmeää ja varmasti todella lämmintä siitä tulee.
sunnuntai 30. marraskuuta 2008
tiistai 25. marraskuuta 2008
Jotain valmista sentään
Pitkään vaivasi neuleplääh ja töiden jääminen kesken. Edelleenkään eivät keskeneräiset ole juurikaan edenneet, mutta sentäs jotain valmista olen saanut aikaan. Yhdet sukat ja yhdet sormikkaat joita en löytänyt kuvattavaksi ja sitten uudesta Ullasta koko perheen kaulurit -ohjeella pojalle kaulurin:
Lankana Lanet ja puikot 2,5mm. Ei ihan ohjeen mukaan mutta lienee kuitenkin toimiva :)
Kuituklubin Luumupuu on jo päässyt säikeiksi asti. Tänään varmaan ehkä mahdollisesti kerkiän kerrata sen ja saan rullat muuhun käyttöön. Karstasin n. 50g suomenlammasta ja se polttelee tuolla kehräyskorissa.

torstai 20. marraskuuta 2008
Villaa, niin ihanaa villaa
Kun tulin kotiin ompelukurssilta odotti eteisessä pieni hyvin naamioitu paketti. Arvasinkin että siellä on ne Riihivillalta tilaamani villat. Mies ei jostain syystä ymmärtänyt raa'an lampaanvillan ihanuutta vaan valitti tuoksusta :)
Ruskea suomenlammas on pesemätöntä ja sen kyllä huomasin tunnusta ja hajusta.
Valkoinen oli pestyä ja sitä piti heti koittaa karstata:
"Onneksi" rukilla on nyt toinen projekti menossa joten en sentäs kehräämään asti päässyt heti iltasella.
Ajatuksena oli sekoittaa tätä joskus aiemmin skotlannista tilaamani jakinkarvan kanssa. Voisi tulla aivan ihanaa ja lämmintä lankaa. Niistä voisi tulla vaikka kirjoneuletumput tai vauvalle jotain ihanaa.

tiistai 18. marraskuuta 2008
Villakammoista
Luin ensimmäisenä aamulla blogeja läpi ja silmät sikkurassa huomasin että Riihivillalla on myynnissä lampaan villaa ihan semmoisenaan. Tilasin sitä sitten innoissani jokusen sata grammaa ja nyt jäin miettimään että mitäs sitten. Haluaisin kokeilla myös suomenlampaanvillan kampaamista, mutta ei ole kampoja. Käsikarstat on minusta aika hankalat ja tulos ei ihan sitä mitä haluaisin. Karstamylly maksaa aika paljon. Joten palasin ajatuksessani takaisin kampoihin. Onko jollain kokemusta kammoista ja osaisiko joku suositella jotain kampoja? Helposti näyttää löytyvän vain Louetin minikampoja, mutta ovatko ne kuitenkin vähän pienet? Isot ja järeät ei kauheasti houkuttele jo hinnankin takia; jos vaikka en sittenkään tykkää.
Eli apua tarvitisisin noihin kampoihin liittyen. Samoin kaikki neuvot ja kokemukset koskien villan pesua ja karstaamista ovat erittäin tervetulleita!
Eli apua tarvitisisin noihin kampoihin liittyen. Samoin kaikki neuvot ja kokemukset koskien villan pesua ja karstaamista ovat erittäin tervetulleita!
sunnuntai 16. marraskuuta 2008
Pesimistä
En millään meinaa saada mitään vanhoista keskeneräisistä valmiiksi. Sen sijaan aloitan viisi uutta ja kymmenen erilaista. Ainoat valmistuneet ovat muutamat Pöpät masuvauvalle sekä yhdet isommat (joita ei näy kuvassa) nuoremmalle pojalle:
Pöpiä varten tietysti piti tilata taas nippu hahtuvia Pirtin kehräämöltä.
Neulomisen sijaan olen viimeaikoina panostanut verhoihin. Löysimme Englannista aivan ihanat verhonpidikkeet ja niihinhän sitten piti tehdä verhot. Vuoritetut koska en halua sälekaihtimia ja matalalta paistava aurinko heijastuu ikävästi monitorista:
Makuuhuoneeseen tulee violetit verhot punertavalla vuorilla. Ensimmäinen on jo paikallaan ja näyttää toimivan huomattavasti paremmin kuin vanhat verhot. Ehkä saan nämäkin tänään ommeltua loppuun niin voin edes etäisesti haaveilla vanhojen keskeneräisten neuleiden jatkamisesta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)