tiistai 30. lokakuuta 2007

Lisää sukkia ja sukkalankoja

Parittomia tosin pienimpiä lukuunottamatta. Niistä tosin tuli liian pienet joten joudun tekemään kuopukselle uudet. Mistä lie perinyt isot koipensa. Esikoiselle valmistui jo toinen sukka ja toinenkin on päässyt puikoille. Lankana kanervilla värjätty Sisu ja malliin sain idean Favorite socks-kirjasta.



Nämä päätyvät lahjalootaan. Toista on jo aloteltu, vielä kun saisi kuvionkin alkuun niin kohta ne olisivatkin jo valmiit. Mallina CoocieA:n suunnittelema Pomatomus. Lanka on Schoeller + Stahlin Fortissima Socka mit Bambu.



Get Knittedistä tilaamani Colinetten Jitterbugit saapuivat. Ihana postinkantaja pimpotti ovikelloa ja toi suurikokoisen kirjeen ihan perille asti. Näistä Copper Beacheista tulee itselleni polvisukat...



ja Lapiksista Jaywalkerit lahjakoriin.

sunnuntai 21. lokakuuta 2007

Sukkia sukkia

Jotain valmistakin. Sain koilta joskus 100g Idenan Crazy sukkalankaa. Odottelivat inspiraatiota laatikossa kun näyttivät vähän epäilyttäviltä kerällä. Lanka oli kuitenkin miellyttävää neuloa ja sukista tuli napakat ja lämpimät. Taitavat mennä lahjakoriin.



Seuraava isompi projekti taitaa olla ystävän tytölle haalari. Tarkoitus on tehdä johonkin kohtaan reippaamman puoleisesti kirjoneuletta. Yleinen malli on jo suunniteltu mutta kuvioiden inspiraatio puuttuu. Todennäköisesti otan Ilmarisesta mallia. Väreinä todella ihana punainen, vaaleanpunainen, luonnonvalkoinen ja vihreä.



-10%-projektia varten olin jo hyvässä vauhidssa kunnes ostin haalarilangat, Ulpukasta Ruskapajan kasvivärjättyjä villoja ja nyt sorruin tilaamaan Get Knittedistä Colinetten Jitterbugeja joululahjasukkiin. Samalla tosin tilasin omiin tuleviin polvisukkiin. Edellisten langat kun osittain päätyivät väripataan.

torstai 18. lokakuuta 2007

Kanervaa, raudalla ja ilman

Kokeilin saada kanervalla vihertävää väriä aikaiseksi. Silppusin läjän kanervia ämpäriin, täytin ämpärin lämpimällä etikkavedellä ja annoin likkua pari vuorokautta. Keitin liemineen n. 3h ja siivilöin seuraavana päivänä liemen. Tämä liemi jäi vielä seisomaan toiseksi vuorokaudeksi ajanpuutteen vuoksi ja tänään vihdoin sain langat pataan. Kohteena oli n. 75g luonnonvalkoista Sisua. Aluna- ja viinikivipuretus väriliemessä antoi kauniin lämpimän rusehtavan keltaisen.

Otin toisen vyyhdin pois ja lisäsin liemeen rautavihtrilliä. Annoin lillua vielä vartin ja tuloksena vihertävä vyyhti. Hyvin nuo sopii yhteen. Liemessä olisi värjännyt isommankin satsin, mutta minä onneton unohdin suunntelmani jakaa liemen kahtia, toiseen rauta ja toiseen jälkiliemessä värjättävät.



Eri's odottaa edelleen vetoketjua. Olen sentäs saanut sen jo muuten viimeisteltyä :) Muuten neulonta on ollut vähän vähissä tässä menneenä viikkona. Sain sentäs tehtyä paksuilla puikoilla Ainosta yhden aikuisten tupsupipon (jippii) ja yksi miesten sukka on terän puolessa välissä. Ehkä tämä tästä pikkuhiljaa.

tiistai 9. lokakuuta 2007

Punaista väriä

Kokeilin eilen keitellä verihelttaseitikeistä värilientä ja tulos oli lähinnä mielenkiintoinen. Sieniä oli aika vähän ja kaikki punainen tarttui ensimmäisessä värissä alunapuretettuun lankaan niin hyvin että huuhteluvesi oli heti melkein kirkasta. Tuloksena hivenen epätasainen vaaleahko punainen. Täytyypi kulkea silmät auki jos löytäisi lisää ja sitten taidan kokeilla jonkun muun laista taktiikkaa.

Löysin myös samettijalan. Kuivaan myöhempää käyttöä varten kun ei ole enempää...

maanantai 8. lokakuuta 2007

Uusi Ulla

Oh, pienen viivästyksen jälkeen urheat Ullan toimittajat saivat urakkansa julkaistua. Mukana myös ensimmäinen oma neuleohjeeni joka on ihan julkaisuun asti päässyt. Valitetavasti en taaskaan ollut ajoissa vaikka langat oli laatikossa monta kuukautta joten kokosarjoitus jäi tekemättä. Ehkä seuraavaan mahdolliseen neuleohjeeseen saan senkin tehtyä :)

Aloitettavien töiden listalle pääsee ehdottomasti ainakin Louhi tosin yhtä mallikertaa lyhkäisempänä, soljilla ja toivottavasti vuoritettuna. En millään haluaisi taas ostaa uutta välikausitakkia kun näin mahtavia neuleitakin olisi tarjolla. Tosin projekti on valmis ehkä ensi vuoden syksyksi...

On täällä neulottukin. Sain Eri's-villatakin pois puikoilta, odottaa viimeistelyä ja vetoketjua. Siitä tuli todella upea. Tein myös niistä kasvivärjätyistä langoista nuoremmalle ipanalle tumput. Koitin jopa nimikoida jotta tarhassa tunnistavat kenen tumpuista on kyse. Taidan tehdä isoveljelle samanlaiset.

sunnuntai 7. lokakuuta 2007

Värttinä surraa

Sain aiemmin värjäämäni hahtuvat kehrättyä ja kerrattua. Vielä on vähän harjoittelemista tuossa mutta eiköhän tuo käyttöön mene. Vaivaiset 21 grammaa eli tarvitsee vielä kaverin.



Uskaltauduin viimein aloittamaan merinotopsieni kehräämisen. Hivenen alku tökki, mutta loppujen lopuksi tuosta näyttää tulevan ihan siedettävää lankaa. Villaa on 100g joten enköhän saa itselleni tumppulangat.



Kävin myös katsastamassa tuossa Lahden satamassa olevan Ulpukan ja ostin sieltä kasviväreillä värjättyjä Ruskapajan lankoja. Väri on kiva ja pohjana ollut Virtain villan lanka napakan tuntuinen mutta vyyhtejä ei ollut sidottu apulangoilla ja tuo tummempi oli kyllä niin mielettömän solmussa että mietin moneen kertaan kannattaako ottaa sakset ja silputa suosiolla. En kuitenkaan raaskinut kun tuo väri on todella mieleinen. Sain kuin sainkin selvitettyä ja kerittyä. Nyt niistä tulee lapsille tumppuja ja pipoja.



Nyt elättäelen toiveita että kerkeisin niiden samettijalkojen metsästykseen tuonne tulevaan lähimetsään ja saisin kokeiltua saanko itse vihreää aikaiseksi. Nyt on hyvä kokoelma eri ruskeita ja keltaisia. Vielä kun saisi vähän punaista ja vihreää niin voisi tehdä itselle vaikka kirjoneulelapaset. Hulluus tässä iskee :)

keskiviikko 3. lokakuuta 2007

Värjäystä ja kasvienkeräilyä

Todennäköisyys tunnistaa sieniä ehkä paranee ostettuani pari sienikirjaa. Alimmaisena värjäyskirja jossa on todella huonot kuvat. Reseptejä on muutamia ja sieniäkin esitelty pari.



Tulevan talomme lähellä on kuntoilureitti jonka keskelle jää kiva metsän lämpäre. Metsän keskellä on todella hyvä kanerva- ja jäkäläkallio jonka reunamilla on sammalpohjaista havu- ja sekametsää. Sananjalkoja löytyy hirvittävät määrät, vahinko etten tajunnut kesällä niitä kerätä.



Tapani mukaan löysin mielenkiintoisia sieniä joista ei ole mitään hajua. Pari on mielestäni varmoja tatteja toisen kuva alla, toisessa taas oli curryn keltaiset pillit (tunnistettu etänä voitatiksi).





Alla suippumyrkkyseitikki (Cortinarius rubellus), erittäin myrkyllinen. Älä edes koske.





Alla olevia sieniä on metsä pullollaan. Ystävän mies tunnisti nämä samettijaloiksi. Hölmö kun olin en ottanut niitä mukaan.

edit: Löysin myöhemmin metsästä oikean samettijalan ja nämä tunnistettiinkin kommenteissa pulkkosieniksi.



Metsästä tarttui mukaan lähinnä kanervia, pari tattia ja kantokääpiä. Käävät pääsee pataan tässä viikonlopun jälkeen kunhan kerkiän esipurettamaan hahtuvia edes jokusen vyyhdin. Sain apteekista hommattua vihdoin ja viimein kuparivihtrilliä, glaubersuolaa sekä alunaa.

Sain vihdoin kuvattua aikaisemmat kahvikokeilut. Kuvassa langat vasemmalta oikealle: kahvi vaalean harmaalla pohjalla, kahvi luonnonvalkoisella pohjalla, luonnonvalkoinen ensin teellä ja sitten kahvilla värjätty, tee luonnonvalkoisella pohjalla.



Tänään keittelin kanervasoppaa ja sain todella upean keltaisen ja harmaaseen kellertävänvihertävänharmaanruskean. Kuvaan kunhan kuivuu.

maanantai 1. lokakuuta 2007

Jatketaan kahvilla...

Jatkoin eilisten teekokeilujen jälkeen kahvilla. Laitoin 1:1 kuivapainon mukaan kahvia porisemaan pataan ja esipuretin villat etikkavedessä. Jätin jäähtymään ja lähdin sienimetsään. Tuloksena eilisen tunnistustehtävän sieniä, yksi veriseitikki, pari todella tummanruskeaa pientä sientä, kantokääpä, kanervia ja alla olevia sieniä. Tuo yksilö on pienin, muut ovat reilusti yli kämmenen kokoisia.







Jos joku tunnistaa niin olisin kovin kiitollinen. Kasvoi kosteassa rinteessä sammalikossa.

Ja sitten se eilinen teekokeilun tulos. Allaolevassa kuvassa etualalla on hahtuva ja vieressä ensimmäinen kehrätty osa urakasta. Takana Merinovilla.comin käsinvärjättyjä merinovilloja. Näihin kosken ehkä joskus...



Tuo teekokeilu on tarkoitus kerrata itsensä kanssa kaksin tai kolminkertaiseksi. Yksi vyyhti meni uudelleenvärjäykseen kahvisatsiin, mielenkiinnolla odotan mitä siitä tulee.